Elämän kirjan avasin,

ja silloin muistin.

Sinut.

Vaunusi vierivät eteenpäin,

minä paikalleni jäin.

Aika kului,

piteni välimatka.

Jäljelle jäi vain tapa.

Katsoa hiljaa

kuunnella.

Muistiin kirjoittaa

Ajatella.

Minä sinulle vilkutin,

takaisin kotiin odotin.

Mutta nyt kaikki on muuttunut,

vanha elämämme on loppuun palanut.

En enää tahdo kävellä,

vierelläsi hiekkadyyneillä.

Tai maalata tauluja,

taivaasta tummasta.

Minä muutuin,

käänsin sivua.

Sinut kiitoksiin lisäsin,

mutta epilogista unohdin.

Tahallani.

Sillä, sinä kuulut menneeseen,

et uusiin unelmiin.