Tuijotan epämääräistä myttyä kauhusta kankeana. Eihän kukaan nyt voisi... Vai voisiko? Kuulen kopisevia askelten ääniä ja silmäkulmastani näen, kuinka Melody kävelee raiteeseen sidotun "mytyn" luokse. Astun eteenpäin ja kuulen Melodyn mustien kiharoiden takaa kuiskauksen.

 

 

"Huijausta. Ei tää oo mikään ruumis." Astun tämän ei-onneksi-ruumiin luokse. "Ruumis" on mallinukke, joka on kääritty mustaan silkkiharsoon ja sidottu rataan kiinni. Rypistän kulmiani. Onko tämä muka jonkun mielestä hauskaa pilaa? Kävelen takaisin junaan hieman huojentuneena, ettei tämä "hauska pila" ollut onneksi totta.

 

 

Jotkut aikuiset huolehtivat lopusta ja lopulta pääsemme taas jatkamaan matkaa. Pian Ilse alkaa keskustella Melodyn kanssa hänen elämästään. Minulle selviää, että Melody on kotoisin samalta kadulta kuin Mattheo, hän on viettänyt viimeiset viisi vuotta jenkeissä ja Melody on syntyperältään puhdasverinen velho.

"Melody, mitä sä oot löytäny sun tyylin?" Ilse kysyy. Tuijotan Melodyä. Hänellä on nyt kaapu päällään, mutta silti kaapu on hänen tyylisensä eli räväkkä. Kaavun kolme ensimmäistä nappia ovat auki ja ne paljastavat solisluut ja niiden vieressä olevasta tatuoinnista palasen. Tatuointi esittää ruusua ja ankkuria. Tiedän että olen nähnyt tuon ankkurin jossain aiemmin. Melodyn hiukset ovat auki ja niiden värjätyt latvat sopivat silti hänen tyyliinsä. Katson itseäni ja en kyllä ihmettele, jos Mattheo muuttaa mielensä minusta nyt kun näkypiiriin on ilmestynyt tuollainen...

 

Havahdun mietteistäni, kun juna saapuu asemalle. Nousen junasta ja huomaan joukon epävarmoja ekaluokkalaisia. Hymyilen heille ja saan pari hymyä takaisin. Koska olemme viidennelle pääsemme taas theastrelijoiden vetämiin vaunuihin. Istahdan kärryjen takaosaan Mattheon viereen, mutta kun vilkaisen tarkemmin eläintä, joka vetää vaunuja muutankin mieleni.

"Varsa", kuiskaan ja loikkaan alas vaunujen viereen. Varsa on pieni eläinystäväni, joka on tässä neljän vuoden aikana kasvanut hauraasta varsasta vahvaksi täysikasvuiseksi theastreliksi. Silitän eläintä ja se näyttää muistavan minut. Painan pääni sen kupeeseen ja silitän sitä vielä vähän aikaa. Koko matkan kävelen Varsan vierellä aina linnan pihalle asti. Jalkojani särkee hieman huonojen kävelykenkien takia, joten olen onnellinen, kun pääsen istumaan Suureen Saliin.

 

Ekaluokkalaiset lajitellaan ja tunnen lämpöaallon pyyhkivän sisintäni joka kerta, kun joku pääsee korpinkynnen tupaan. Tunnistan erään punapäisen pikkutytön yhdeksi niistä, jotka olivat hymyilleet minulle silloin juna-asemalla. Tyttö pääsee ilokseni korpinkynteen ja hän vilkuttaa minulle, kun asettuu ilmeisesti isoveljensä viereen istumaan. Vilkutan hänelle takaisin ja tunnen itseni jälleen onnelliseksi.

 

Aterian jälkeen valvojaoppilaana saatan oppilaat tupamme makuusaleihimme. Annan jonkun toisen pojan johtaa joukkoa ja pysyttelen itse jonon viimeisenä. Se punatukkainen tyttö pujottelee itsensä väkijoukon läpi luokseni ja kysyy nimeäni.

"Minä olen Lisa" esittelen itseni hymyillen ja vilkaisen Mattheoon joka kävelee vierelläni.

"Okei. Mä oon Emily" tyttö kertoo nimensä ja katsoo sitten totisena Mattheoon.

"Ootko sä Lisan poikakaveri?" Emily kysyy pää kallellaan ja silmät suurina. Mattheo katsoo tyttöä hieman hämmästyneenä ja vastaa myöntävästi. Purskahdan nauruun ja moiskautan pienen suukon Mattheon poskelle.

"Kyllä hän on" vastaan nauraen Emilylle. Emily nauraa, mutta huokaa sitten syvää, sillä tavalla pikkuvanhasti ja kysyy:

"Milloinkohan mä saan poikaystävän?" Vastaan hänelle, että kyllä hän ehtii vielä sellaisenkin hankkia. 

 

Olemme saapuuneet nyt oleskeluhuoneen ovelle. Astumme sisään ja kuulen henkäyksen Emilyn suusta.

"Kaunista" hän kuiskaa. Kohotan katseeni kattoon ja myönnän niin itsekkin. Neuvon Emilylle missä hän nukkuu. Emily halaa minua ja sanoo nauraen:

"Hyvää yötä, Lisa-täti!"

"Hyvää yötä!" vastaan nauraen ja käännyn sitten Mattheon puoleen.

"Lisa-täti... Sehän kuulostaa hyvältä" Mattheo sanoo ja vetää minut syliinsä. Läimäytän Mattheota ja nauran. Mattheo pyyhkäisee hiukseni ja suutelee niskaani. Hyvästä olosta johtuvat väree kulkevat selkäpiitäni pitkin ja suutelen Mattheota. Kierrän käteni hänen hiukseeni ja suutelen häntä. Suudelma on pehmeä ja turvallinen. Käperryn Mattheon syliin ja tiedän kuuluvani tänne. Niin Tylypahkaan, kuin myös Mattheon vierelle.

 

No niin. Jos todellakin luit koko tämän pätkän niin mistä pidit? Löysitkö jonkun virheen? (aivan taatusti tässä on niitä) Kommentoi! Ja lue aiemmat tarinat mikäli (hyvin epätodennäköistä) kiinnostuit (: