Tuijotan maassa makaavaa Melodyä. Hengitykseni kiihtyy ja tunnen ensimmäisten kyynelten polttavan silmissäni. Mitä minä olen tehnyt? Mitä minä olen tehnyt? Toistan samaa lausetta, yhä uudelleen ja uudelleen mielessäni. Kohotan katseeni paikalle tulleenseen rehtoriin.

"Mitä minä olen tehnyt?" kysyn. Rehtori pyytää minut mukaansa ja kutsuu jonkun paikalle Melodyn vuoksi.

 

Tuijotan käsiini rehtorin kansliassa. Viimeksi olin ollut siellä ykkösen lopussa. Itken hiljaa samalla, kun rehtori kuulustelee minua. En vastaa. Ääntäkään ei lähde kurkustani. Minä olen murhaaja. Murhaaja. Sana polttelee sisintäni. Minä olen murhaaja. Tapoin ihmisen. Kyyneleet valuavat pitkin poskiani. Puristan käteni nyrkkiin ja kysyn:

"Miten minun käy?" Se on ainut kysymys, jonka pystyn esittämään rehtorille. Tai itse asiassa, esitän kysymyksen itselleni.

 

Lopulta rehtori kehottaa minua poistumaan ja pyytämään Matami Pomfreyltä jotakin mieltä rauhoittavaa. Kuljen vaitonaisena kohti sairassiipeä. Ihmiset väistyvät tieltäni ja supisevat keskenään. Ilmeisesti sana leviää nopeasti. Avaan hiljaa sairassiiven oven ja astun sisään. Annan katseeni kiertää valkoiseksi maalatussa huoneessa. Silmäni pysähtyvät Melodyyn, joka nukkuu rauhallisesti vuoteessa. Mitä? Eikö hän kuollutkaan? Sehän tarkoittaa....

"Lisa", Ilsen ääni sanoo vierestäni.

"Mitä?" tiuskaisen ja käännyn Ilsen puoleen. Ilse näyttää pieneltä ja hennolta siinä seistessään vieressäni. Hän ojentaa minulle kupin ja sanoo:

"Juo tämä." Otan kupin käteeni ja kulautan sen yhdelllä kertaa alas kurkusta. Ajatukseni laukkaavat edelleen...

"Eikö Melody kuollukkaan?" kysyn hiljaa ja tunnen palan nousevan kurkkuuni.

"Ei. Ei se kuollu. Menetti vaan tajuntansa, mursi nilkkansa ja kolautti kai pahoin selkänsä", Ilse vastaa ja kietoo kätensä ympärilleni. Helpotuksen kyyneleet valuvat silmistäni ja kastelevat Ilsen kaavun.

"Kiitos", kuiskaan. Ilse halaa minua ja irrottaa otteensa sitten.

"Tuu, sä kaipaat nyt unta." Nyökkään vaitonaisena Ilselle.

 

Koko loppu päivän Ilse istuu sänkyni vieressä. Mietin, että vielä viisi vuotta sitten se oli toisin päin. Ilse on niin hyvä ystävä. Nukahdan siihen, että Ilse laulaa minulle. Hänellä on kaunis lauluääni.

 

"Hymyile. Ketä itkeminen hyödyttää?

Kuivaa kyynelees ja tartu kädestä ystävää.

Ajattele. Tää este on seuraava taso ja haaste.

Tästä yli päästään, kunhat luotat ystävään.

Älä kätke surua sisimpääs..."