Ensilumi sataa hiljalleen maahan, kun olen palaamassa yrttitiedontunnilta. Nostan kaavun kauluksen pystyyn ja kiskon käsineitäni paremmin käteen. Aika tuntuu valuvan käsiin. En ole saanut mitään aikaiseksi. Herään, syön, käyn tunneilla, juttelen ihmisten kanssa robottina. Tarvitsen Mattheota! Elämä on vain harmaata massaa, ilman elämän kipinää. Tietysti Ilse antaa ajattelemisen aihetta, mutta silti... enhän minä sitä lasta ole saamassa... tai itseasiassa tyttöä. Pientä tyttövauvaa, joka tulee syntymään Tylypahkan sairassiiveesä alkukeväällä. Tai ihan lopputalvesta, miten sen nyt ottaa...

 

Saavun koulun ovelle, jonka työnnän auki ja liityn oppilaiden tulvaan. Kaikki kiiruhtavat omille tunneilleen. Minulla on hyppytunti ja ajattelen, viettäväni sen kirjastossa läksyvuorten valloittamisen vuoksi.

"Lisa hei! Odota!!" kuulen huudon takaatani ja käännyn ympäri kohti huutajaa. Melody katsoo minua odottavasti, mutta suun hymystä tiedän vaikeuksien olevan tulossa...

"Mitä sä nyt olet keksinyt?" kysyn ja silmäilen muita oppilaita salakuuntelijoiden varalta.

"Mulla idea...", Melody aloittaa, mutta Emilyn kirkas ääni keskeyttää hänet.

"Mikä idea?"

"Lintsataan tää loppupäivä. Yks Luihuinen löysi eilen uuden salakäytävän ja sitä kautta pääsee ihan lähelle Tylyahoa. Kallion seinässä on luola, josta kestää vaan pari minuuttia kävelle Tylyahoon", Melody vastaa ääntään madaltaen. Huokaan.

"Meillä on ne läksyt... ja ei Emilyllä oo hypäriä", vastustelen.

"Tylsimys! Läksyt ehtii tehdä myöhemminkin", Melody ilmoittaa.

"Ja Ilsekin haluaa mukaan", hän jatkaa ja vilkaisee epäröiden Emilyyn.

"Minulla on seuraa. Ja loitsutunti. Menkää te vain", tyttö vastaa hieman punastuen. Nyökkäämme ja katsomme, kun punatukkainen liittyy poikaystävänsä seuraan.

"No missä se salakäytävä on?" kysyn.

"Mä näytän. Haetaan vaan Ilse mukaan", Melody kuiskaa ja iskee minulle meikattua silmäänsä.

 

Kävelemme kumarassa kaikki kolme tyttöä ahtaassa hämähäkkejen seittejen peittävässä käytävässä. Saimme edes helposti suosteltua Ilsen mukaan.

"Niin kenen tää idea olikaan", mutisen, kun revin seittejä kasvoiltani. Ällöttävää... Vihdoin ikuisuudelta tuntunut käytävä loppuu. Autan Ilsen ulkoilmaan ja vedän terävästi henkeä pakkasilmassa. Sitten sinne Tylyahoon.

 

Saavumme lumista tietä pitkin tuttuun kylään. Ulkona ei näy ketään, joten pujahdamme helposti miltein autioon Kolmeen Luudan varteen. Tilaamme kermakaljat, Melodylle inkiväärillä ja istumme alas. Juttelemme niitä näitä ja nauramme Ilsen kertomille hauskoille jutuille, joita hän kuulee sairaalasiivessä ollessaan. Ilse on joutunut sinne tutkittavaksi, mutta olen muutenkin huomannut hänen usein tarjoavan apuaan siellä.

"Itse asiassa sairaanhoitojan työ on varsin mielenkiintoista", vaaleatukkainen huomauttaa, kun olemme nauraneet yhden potilaan kömmähdykselle halata matamia, mutta hän olikin halannut vieressään olevaa pylvästä.

"No kyllä tämä läksyjen teon voittaa, vai mitä?" Melody huomauttaa. Nyökkään, mutta jähmetyn, kun kuulen tutun miehen äänen kysyvän:

"Läksyjen? Ettehän te vain ole vain lintsanneet tunniltanne?" Dok kysyy ja laskee piippunsa suustaan. Ilse avaa suunsa aloittaakseen, mutta herra Grou ehtii ensin vastata omaan kymykseensä.

"Niinpä niin... minäkin muistan tuon ajan. Ollappa sitä jälleen nuori. Mutta, älkääs toki huolestuko, en minä teitä paljasta. Teinä livistäisin vain nopsaan, sillä pari professoria on tulossa tännepäin. Mukaan lukien tuvan johtajanne", Dok ilmoittaa laittaen piippunsa taas suuhunsa ja nyökkäten minulle merkittävästi.

 

"Hänhän oli mukava!" Ilse huudahtaa, kun olemme livistäneet nopsaan pois paikalta. Kohautan olkiani, mutta joudun nyökkäämään, kun Melodykin yhtyy Ilsen sanooihin. Vilkaisen rannekelloani ja sanon:

"Jos me juoksemme ehdimme seuraavalle tunnille ajoissa." Sitten katsahdan takanani kulkevaan Ilseen ja tämän kaavun alta pilkottavaan vatsakumpuun.

"Tai ehkä me kävelemme ja keksimme jonkin selityksen opettajalle..." Melody nyökkää, mutta hänen kasvojansa valahtavat vaaleiksi. Käännyn ympäri ja huomaan tuijottavani tuvan johtajamme silmiin... Luolan suu häämöttä kallion seinässä vähän matkan päässä tieltä.

"Selityksiä, neiti Winther?"

"Minä...mtuota...", haen katseellani apua ystäviltäni. Ei tässä nyt ihan näin pitänyt käydä....

"He ovat minun seurassani!"

 

Kuulen huudon takaatani ja käännyn ympäri. Herra Grou juoksee luoksemme ja toistaa puuskuttaen äsken sanomansa lauseen. Tuvan johtajamme nyökkää, vaikkakin katsoo minua hiukan epäluuloisesti. Nyökkän kuitenkin innokkaasti Dokin puheille, että tuvan johtaja jatkaa matkaansa. Henkäisen helpotuksesta...

"No niin. Mitäs tietä te tyttökullat pääsitte?"

 

Vilkaisen epäröivästi Melodyyn, joka tuijottelee kiinteästi jotain taivaalla olevaa pilven hattaraa. Ilse puolestaan katsoo minua kysyvästi. Ryhdistäydyn hieman ja kerron salakäytävästi. Näen vanhan miehen silmiin syttyvän hehkun ja saamme kuulla tarinan tämän salakäyttämisestä. Herra Grou nuoruudessa tämä salakäytävä löydettiin, mutta vakavan loukkaantumisen takia se suljettiin. Näköjään se on nyt löydetty uudelleen ja suojausloitsu haalistunut. Kuuntelemme lumessa seisten uskomatonta tarinaa kuolonsyöjien hyökkäyksestä aina pakotunneliin, jossa kirous onnistuu pudottamaan katosta palasen tunnelin löytäneen pojan päälle ja tämä loukkaantuu vakavasti, että ontuu hiukan vielä tänäkin päivänä.

"Tämä jääköön sitten meidän pikku salaisuudeksi", Dok sanoo silmää iskien ja lähtee hieman jalkaansa ontuen köpöttelemään eteenpäin. Lähdemme seuramaan vanhusta ja vilkaisen merkitsevästi tyttöihin, jotka pidättelevät naurua.