Kun olin saapunut Tylypahkaan

 

Minut valtasi rauha. Pakotin itseni laskemaan katseeni eteenpäin. Näin tuvan pöydät, mutta suuressa salissa katseeni kiinnittyi erityisesti opettajien pöytään. Jotenkin katseeni kohtasi sen ison jättiläisen kanssa. Hymyilin. Asetuin jonoon muiden ekaluokkalaisten kanssa. 

Äkkiä laulu täytti salin. Tiesin kuka lauloi, se oli Lajitteluhattu. Laulu kuulosti ikivanhalta ja omallatavallaan kauniilta. Minua alkoi jännittää, sillä tiesin että kohta saisin tietää tupani. Haluaisin ehdottomasti korpinkynteen, koska se tunnui jotenkin mukavalta ajatukselta ja isoisäni oli aikoinaan kuulunut myös korpinkynteen. Sitten huudettiin:

"Lisa Winther!". Kävelin vähän epävarmasti kohti jakkaraa, istuuduin ja pistin hatun päähäni. 

"Jaahas vai olet sinä ihan fiksu ja paljon kaikkea miettivä tyttö... hymm.. jospa laittaisin sinut korpenkynteen." Lajitteluhattu sanoi. Huokasin helpotuksesta, olin päässyt siihen tupaan johon halusinkin. Kuulin vain hurraa huudot ja kätten taputukset kun kävelin korpinkynsi-tuvan pöytään. 

Kun meidät oli lajiteltu aloimme syömään. Lautaset täyttyivät ihan itsestään, mitä ihanimmalla herkuilla ja minun teki hirmuisen kovasti mieli ruveta syömään. Kesken ruokailua kummikin näin sellaisen näyn että näytin aaveen nähneeltä. Se oli totta. Sillä silloin huomasin läpikuultavat Tylypahkan tupakummitukset. Harmaan leidin, Verisen paronin, Lihavan munkin ja melkein päättömän Nickin, eli sir Nickolauksen. 

Kun olimme syöneet, poistuimme valvontaoppilaan johdolla oman tupamme makuutiloihin. Korpinkynnen maakusalit sijaitsevat yhdessä Tylypahkan lukuisista torneista. Valvontaopppilas oli johdattanut meidät suljetun oven eteen. Seuraavaksi meidän piti ratkaista arvoitus, jonka pronssinen oven kolkutin meille esitti, sillä korpinkynnen perustaja oli tällä tavalla ajatellut korostaa korpinkynsiläisten viisautta. Arvoituksen ratkaistuamme me pääsimme sisään ja katseeni kiinnittyi heti tähtitaivaaseen, joka oli maalattu kattoon. Minua alkoi väsyttää ja päätin mennä nukkumaan.

Suunnistin siis seuraavaksi tyttöjen makuukamariin. Huomasin että olin saanut oman parvisängyn, jonka ala puolella oli viety arkkuni. Kaivoin arkustani kirjani. Agatha Crishtien "Ei yksikään pelastunut" kirjan. Se on dekkari jota rakastan. Kymmenestä murhasta kertova kirja on, oikein selkäpiitä karmiva iltasatu.

Seuraavana päivänä heräsin varhain. Yritin nousta seisomaan ja lyöin pääni kattoon. Katsoin ympärilleni ja muistin että olin Tylypahkassa. Otin päiväkirjani esille ja aloin miettiä mistä kirjottaisin.

"Hyvää huomenta päiväkirja. Kuten huomaat olen Tylypahkassa ja pääsen oppimaan kaikkea taikuudesta. Heti tänne tultua olen pystynyt aistimaan taikuuden, se on niin outoa, käsin kosketeltavan silkkistä, vanhalle perkamentille tuoksuvaa ja silti haalistumatonta ja pysyvää. Mutta ei siitä sen enempää, voin hyvin ja palan halusta oppia uutta joten nähdään".

Noin minä kirjoittelin. Muut tupalaiseni alkoivat heräillä joten päätin että olisi aika mennä aamiaiselle. Aamiainen Tylypahkassa, ymmy... En tainnut puhua kenenkään kanssa aamiaisella. Kun katsoin ympärilleni tuntui että kaikki olivat omassa ryhmässään. En huomannut ketään yksinäistä kuten minä. Päätin että tutustuihin johonkuhun oppilaaseen myöhemmin. Kuitenkin kun olin saanut alas puuro annokseni ja kaksi kuppia teetä, podotti suuri harmaa pöllö minulle kirjeen. Se oli tädiltäni, joka varmasti halusi tietää että olin päässyt perille. Kätkin kirjeen laukkuuni, lukeakseni sen myöhemmin ja päätin lähteä ensimmäiselle oppitunnilleni. Oppitunnin aihe oli loitsut hyvä koska minun pitää harjoitella niitä paljon. Lähdin luultavasti oikeaan suuntaan, kuitenkin taisin eksyä kunnes joku tarttui minua olkapäästä...