Istun sairaalasiivessä Melodyn sängyn vieressä. Hän ei ole vielä herännyt, vaikka tapahtuneesta on jokulunut kohta vuorokausi. Melody on joka tajuttomana tai sitten hän nukkuu. En ole puhunut kenellekkään muulle tapahtuneesta kuin Ilselle. Mattheo tietää asiasta jo. 

 

Havahdun ajatuksistani taas maan pinnalle. Otan kirjan käteeni vaikka minun pitäisi kylläkin tehdä läksyjä. Syvennyn kirjaani ja sen jännittäviin tapahtumiin.

"Mä en tunne jalkojani", Melody kuiskaa. Hätkähdän hänen hentoa ääntään ja lasken kirjan kädestäni.

"Mitä?" kysyn, vaikka sain hyvin selvää mitä Melody sanoi.

"Mä en tunne jalkojani", Melody vastaa ja nyt pystyn erottamaan hänen äänessään kauhua.

"Mä kutsun Matamin", sanon ja kilistän kelloa. Matami saapuu. Selitämme hänelle tilanteen ja hän häätää minut ulos huoneesta. Oven paukahdettua kiinni, ryntään ulos Tylypahkan tiluksille. Tarvitsen ilmaa ja rauhaa.

 

Kävelen metsässä pientä polkua pitkin. Haistan tuoreen kangasmetsän tuoksun ja levitän käteni ilmaan. Juuri tälläisellä hetkellä pystyisin kuvittelemaan itseni pieneksi metsän keijuksi. Kiipeän suurelle kivelle, joka kohoaa keskellä metsää. Makaan sammaleen peittämällä maalla ja hengitän rauhallisesti. Pystyn tuntemaan mullan kosteuden allani. Nousen istumaan ja kuuntelen metsän hiljaisuutta. Voin kuulla kuinka yksinäinen käki kukkuu viidesti. Ja se muka merkitsisi viittä onnen vuotta. Tuhahdan itseksi ja nousen jatkaakseni matkaa. Saavun pienelle metsä lammelle. Lammen vieressä on kivinen vanha penkki. Istuudun penkille ja rentoudun. Pystyn vihdoin hyväksymään Melodyn tilanteen.

Hengitän syvään ja nostan katseeni kohti taivasta. Taivas on niin kuvitteellinen käsitys. Taivas. Pienenä kuvittelin, että kun kuolee pääsee paikkaa joka kokonaan valkoinen ja jossa syödään pelkästään vaahtokarkkeja ja asutaan upeissa pilvilinnoissa. Nykyään ajattelen, että kun kuolee pääsee paikkaan jossa kohtaa rakastamansa ihmiset uudelleen ja pystyy elämään elämäänsä paikassa jossa vallitsee ikuinen rauha ja suvaitsuvaisuus. Tarkastelen oksien välistä pilkottavaa taivasta ja toivon, että äiti näkisi minut nyt.