"Siis mitä?!!" huudahdan pudottaen valkoisen laatikon. Ilse raskaana? Kuinka.. mitä.. miksi?

"Niin... Neljännellä kuulla. Ja mä aion pitää lapsen" Ilse jatkaa. Käännyn ystäväni puoleen.

"Miksi... tai siis, milloin se syntyy?" kysyn, vaikka olen edelleen pyörällä päästäni. Tämä tieto kaipaa sulattelua.

"Maaliskuussa..." Ilse sanoo ja purskahtaa itkuun. Kumarrun halaamaan tyttöä.

"Tietää sen isä?" kysyn ja tajuan samalla, että Ilsehän ei ollut seurustellut edes kenenkään kanssa.

"Ei. Mä en ees tiedä sen pojn nimeä. Se kävi niin nopeasti ja mä olin juo...", puhe loppuu hysteeriseen itkuun. Silitän Ilsen hiuksia. Ja hyräilen hiljaa erästä tuttua sävelmää.

"Hymyile,

ketä itkeminen hyödyttäää", Ilse lausuu. Nyökkään. Sitä laulua Ilse oli laulanut minulle viime vuonna. Hymyilen hieman ja halaan Ilseä vielä kerran.

"Oletko sä kertonut kenellekkään?" Saan vastaukseksi pään pudistuksen. Tietysti, Ilse on orpo ja koulu on hänen ainut oikea kotinsa, sillä sijaisperhttä en voi laskea. Kysyn tytöltä koulun kesken lopettamisesta, mutta huomaan, että ei meidän pitäisi puhua. Istumme hiljaa sylikkäin ja mietin Ilsem kohtaloa. Jos hän ei suostu lopettamaan koulua, hän ei voi mennä kotiinsa, sillä hiljaa Ilse sanoo seuraavat sanat:

"Mä en voi mennä kotiin. Sen perheen isä heittäisi mut pihalle, se huusi ja löi omaa tytärtään, koska se pussasi poikaa etupihalla salatreffien jälkeen."

 

Jälleen kerran huomaan, miten vähän tiedän Ilsestä.

"Jos saisit asua täällä koulussa, vaikka lakkauttaisit opintosi vähäksi aikaan, vauvan synnyttyä?" ehdotan varovasti. Ilse pyyhkii kasvojaan hihaansa.

"Ehkä... mä en tiedä toista mahdollista. Kotiin mä en palaa."

 

Sovin, että Ilse menee puhumaan rehtorin kanssa valinnaistuntien kanssa. Lähden omalle tunnilleni vastahakoisena, en haluaisi jättää häntä. En pystynyt kunnolla keskittymään oppituntiin ja raapustinkin salaa päiväkirjaani merkintää:

 

"Oh my... Ilse on raskaana! Päässäni pyörivät kaikki mahdolliset kysymykset, kuinka Ilselle käy, entä sitten kun vauva syntyy, aikooko hän todella pitää vauvan?! Oikeasti, hän ei ole minua kuin puoli vuotta vanhempi ja saa nyt (okei... vasta maaliskuussa, mutta silti!) vauvan...? Onko Ilsestä äidiksi? Minun mielestäni on, mutta aikooko hän todella jatkaa kouluaan siihen asti, että vauva syntyy...? Ja jos hän pysty palaamaan kotiinsakkaan? Aivan liian monta kysymystä. Toivon vain parasta, että molemmat selviytyvät...

Kai täällä on ollut ennenkin vauvoja? Olisihan se toisaalta jotenkin suloista, että koulussamme olisi pieni tyttövauva. Tai voihan se olla poikakin. Toivon kyllä tyttöä... Jotenkin en vain yhdistä Ilseen sanaa äiti! Minulla on kun sellaista ei ole enää. Ja Ilse joutuu taatusti lopettamaan koulunkäyntinsä vauvan synnyttyä... mihin hän menee sen jälkeen ja voiko hän kenties synnyttää täällä? Koulussa? Olisikohan se liian ennen kuulumatonta? Oi ei.. opettaja on huomannut minut..."

 

Piilotan kiireesti päiväkirjani koulukijan alle ja seuraan tunnin loppuun keskittyneesti.

 

Ryntääntuntien loputtua Ilsen luokse ja kysyn häneltä rehtorin vastauksesta.

"Sitä täytyi kuulemman miettiä, mutta mä saan olla täällä ainakin siihen asti, että vauva syntyy" Ilse vastaa ja hymyilee minulle hieman. Minun tekisi mieli hyppiä riemusta, ainakaan tyttöä ei siis pakoteta palaamaan "kotiinsa".

 

Menemme syömään Ilsen kanssa illallista ja puhumme niitä näitä. Papatamme iloisesti kauan sen jälkeenkin, kun olemme varsinaisesti syöneet. Ilsen mentyä aikaisin nukkumaan, hiivin sänkyni luokse ja otan käteeni Mattheolta saamani mustan laitteen ja viestin livahtaen ulos linnasta.

 

Saavun metsän reunaan ja kävelen tutulle valkoiselle penkille, joka on suojaisessa paikassa metsälammen vieressä. Painan laitteen päälle-nappia ja pienestä kaiuttimesta alkaa soida laulu. 

 

"Our love was born under a fireworks,

the fireworks.

And then you've kissed me,

kissend me.

And now I know, this is love,

our love, with roses.

Our love with roses..."

 

Kuuntelen kappaleen läpi ja minulta nousevat vedet silmiin. Voi miksi Mattheo ei ole täällä? Miksi? Antaisin mitä tahansa, että saisin tuntea hänen pehmeän kosketuksen niskassani ja huulet huulillani. Sivelen peukalollani lakattua kynttäni, jossa on meidän etunimiemme kirjaimet... Miksi rakkaus on niin turvallista, mutta silti niin kaihoisaa. Todellisen tunteen, tajuaa vasta kun on erossa.

 

Katselen peilityyntä lammenpintaa, joka on yhtä tyyni kuin Mattheon silmät. Niiden sinisten silmien arvoitusta en ole ratkaissut vielä, mutta ne silmät... Huokaan hieman ja suljen silmäni, musiikin soljuessa ympärilläni tässä pienessä paikassa keskellä synkkää metsää.

 

Mattheo...