Sanotaan että ne jotka lähtevät merille tähyävät joko tulevaan tai menneeseen. Tuleva oli minulle hämärän peitossa, eikä minun siis auttanut kuin kääntää katseeni tähänastiseen elämääni.

Elimme päivän kerrallaan, ja jokainen päivä oli samanlainen kun edellinen. Ajattelimme lasten tavoin: elämä jatkuisi ennallaan muuttumattomana, kunnes jonakin päivänä astuisimme tulevaisuuteen, joka siinsi edessämme.

En voinut mitenkään tietää, milloin näkisin hänet uudestaan, mutta tiesin, että odottaisin häntä. Vaikka koko elämäni, jos minun olisi pakko. Pidän lupauksestani kiinni yhä. Vielä nytkin.

Vielä nytkin tekee minun mieli nauraa katkerasti kun muistan, miten hyväuskoinen ja viaton silloin olin.

Miehistö oli valmis hajaantumaan. Meidän oli aika erota toisistamme.

Aamun tullen olimme poissa.

Kaikki alkoi valjeta minulle, ja sillä hetkellä pelko meilkein jätti minut. Olin löytänyt yhden turvasataman vaaroja ja epävarmuutta kuhisevalta mereltä. 

Minä pysyttelin valveilla ja kuuntelin, kun kello löi aamuyön tunteja, ja mieleni oli täynnä pelkoa hänen puolestaan ja syyllisyyttä, että olin tämän aiheuttanut.

He eivät nousseet vastarintaan. He polvistuivat hänen edessään kuin hän olisi ollut merirosvokuningatar.

Kun seisoimme partaan ääressä ja nauroimme yhdessä, uskoin vilpittömästi, että kykynisin mihin vain.

Entä sitten? Kenties toivotatte minulle onnea, kenties kiroatte minut pahojen töitteni tähden, mutta älkää suotta etsikö minua. Minä olen mennyt merten taa.