Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuu, kun näkee kaiken murunevan palasiksi silmien edessä. Oletko koskaan luullut, että tiedät mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Minä luulin niin ja nyt minulla ei ole enää mitään.

"Kun elämässä kaiken menettää, on vapaus ainut mitä käteen..."  Vanhat laulun sanat tulevat taas soimaan päähäni. Noita lauluja isoäitini lauloi. Minä olen menettänyt kaiken elämässäni ja ei minulle ole vapautta. Valetta. Tuo laulu on valetta, jos menetät kaiken ei sinulle jää käteen vapauttasi. Minä olen nähnyt kuinka tämä maailma kärsii, olen nähnyt kuinka ihmiset tuhoavat sen, kukaan ei kuule planeettamme hätähuutoja.

Nyt varmasti mietit kuka minä olen. Minä olen se kuu taivaalla, jota salamurhaajat ja rakastavaiset palvovat, minä olen kaikki ne vastustamattomat ajatukset, minä olen synti ja minä olen väkivallan tytär.

Nykyään minä olen Kaaoksen jumalatar, minä olen Haadeksen, Valkoisen Sonnin, Kuoleman tai miksikä te Häntä kutsuttekaan puoliso. Minä olen viettelijä, murhaaja, langennut enkeli ja ennen kaikkea minä olin tyttö jonka kasvot savusivat.

Ihmiset väittävät tulen olevan tuhoaja, kaaoksen elementti, mutta se ei ole. Miettikää metsässi olevia tulipaloja, ne raivaavat tilaa uudelle, eivät tuhoa sokeasti ilman päämäärää. Tuli on puhdistaja ei tuhoaja. Tulta voi hallita ja minä hallitsen sitä. Tuli on voimaa, se on puhdasta, se on valtaa. Tuli antaa voittamattoman tunteen, mutta se on kuin vesi rikkinäisessä sangossa. Se katoaa, sammuu, paitsi jos sitä ruokkii valheilla, juoruilla, kivulla, kaaoksella ja tuskalla. Pimeyden kärhet ruokkivat sitä ja minä ruokin niitä.