Kuulen itkua tyttöjen vessan oven takaa. Pesen käsiäni ja odotan. Kopin ovi pamahtaa auki ja Emily seisoo siinä itkuisena puristen rintaansa vasten simpukan kuorta.

"Mikä hätänä?" kysyn varovasti. Emily katsoo minua silmiin kyyneleet silmissään ja kuiskaa:

"Et sä ymmärrä." Katson tytön itkuisia kasvoja, sekaisin olevia hiuksia, vapisevaa kättä joka puristaa epätoivoisesti simpukan kuorta ja sanon:

"Kuule, minä ymmärrän ehkä paremmin kuin arvaatkaan." Katson tyttöä ja mieleeni palaa muisto. Minäkin olen itkenyt tuossa samassa vessan kopissa. Minä itkin ja silloin pelkkä Ilsen ääni auttoi minut takaisin maan pinnalle.

"Tule. Voit aina puhua minulle" sanon Emilylle. Emily nyökkää. Käännyn ja palaan oleskeluhuoneeseen. Muutama minuutti ja kuulen askelia takanani.

 

Emily istuutuu viereeni ja puhuu hiljaa.

"Tää simpukka. Se on meidän talon rannasta. Mä poimin sen mun äidin kanssa sinä päivänä, kun..." Emilyn ääni alkaa väpättää. Puristan hänen kättään rohkaisevasti.

"Mä poimin sen sinä päivänä, kun mun sisko kuoli" Emily päättää lauseensa ja purskahtaa itkuun. Nostan tytön syliini ja koko hänen vartalonsa vapisee.

"Mikä siskosi nimi oli?" kysyn hiljaa samalla kun silitän Emilyn tulenpunaisia hiuksia.

"Lizzy" Emily sanoo. Hän vetää henkeä ja jatkaa:

"Se oli yhtä kaunis ku sä ja kiltti. Lizzy anto mun aina leikkii sen nukeilla ja se oli samanlainen ku sä. Sillä oli poikaystävä ja se kävi tätä samaa kouluu." Siltän edelleen tytön hiuksia ja mietin, että Emilylle minä taidan olla siskon korvike. Huokaan. Tulisikohan minusta hyvä terapeutti, mietin vielä.

"Emily, sä taidat kaivata sun siskoa. Mäkin kaipaan mun äitiä..." sanon. Emily nyökkää ja halaa minua. Kuollut... kuten myös äiti. Kyynel vierähtää silmäkulmastani ja halaa tyttöä. Suutelen Emilyä otsalle. Emily hymyilee minulle kyyneliensä läpi ja huomauttaa sitten:

"Lisa, susta tulis hyvä äiti." Naurahdan hieman ja sormeilen Emilyn hiuksia.

"Haluisitko että letittäsin sun hiukset" kysyn Emilyltä. Emily hymyilee.

"Joo! Saanko mä sitten letittää sun, Lisa-täti?"

"Kyllä saat", vastaan nauraen.

 

Niin ehkä minusta tulisi hyvä äiti. En ole ikinä ajatellut hankkivani perhettä. Tai kuka viisitoistavuotias perheen perustamista ajattelee? Letitän Emilyn hiuksia ja huomaan itsessäni uuden puolen.

"Minä taitaisin ehkä pärjätä hyvin, äitinä, terapeuttina tai spykologina." Hymyilen ajatukselle. Minä kaitsemassa lapsia, Mattheon lapsia... Ei hetkinen nyt. Minä en ole hankkimassa lapsia, en vielä, enkä varmaankaan Mattheon kanssa. Huokaan ja sidon hiusnauhan Emilyn hiuksiin kiinni. Yhdestä asiasta minä olen kuitenkin varma. Haluan ammattiin, jossa voin työnskennellä lapsien tai nuorien kanssa.