"Mitä teet täällä?" kysyi ääni. Nostin katseeni ja huomasin että tuijotin komeinta poikaa jota olin ikinä nähnyt. 

"Tuota... öö... olen tainnut eksyä. Olen menossa loitsu tunnille." vastasin vähän hämmentyneenä.

"Voin saattaa sinut sinne. Mikä on nimesi? Minä olen Damen." Nyt vasta huomasin että, Damenilla oli puheessaan pieni korostus. Tarkemmin katsottuna hän näytti vähän kreikkalaiselta tai espanjalaiselta. 

"Olen Lisa, Lisa Winther", esittäidyin.

Kuljimme yhtä matkaa tunnille. Damen kyseli minulta kaikenlaista elämästäni ja perheestäni ja minä vastailin hänen kysymyksiinsä. Välttelin kumminkin hieman erästä aihetta, nimittäin isääni. En tiedä miksi, ehkä hieman häpeän häntä. 

Ehdin nipin napin loitsutunnille. Luokka oli täynnä meteliä ja hälinää. Jouduimme harjoittelemaan pareittain leijutusloitsua. Minä sain parikseni Valancyn, en ollut huomannut häntä aikaisemmin, koska hän ei pitänyt kovin suurta meteliä itsestään. Vaihdoimme vain pari sanaa koko tunnin aikana, mutta tunnin lopussa hän hymyili minulle, hymyilin takaisin. 

Loitsutunnin jälkeen minulla oli taikajuomia. Olin kuullut että luihuisten tuvan johtaja, kulkee oppilaiden keskuusessa usein nimellä Niljakas. Taikajuoma tunnit sijaitsivat Tylypahkan vankityrmissä. Ajatus kuvotti minua. Luokka huoneeni nähtyäni, tiesin että taikajuomat taitavat olla aine josta en tulisi pitämään, en sitten ikinä. Luokkatila oli hämärä, mutta mustat verhot ikkunoissa tekivät siitä synkän ja kolkon. Taikajuomatunti oli itse asiassamielenkiintoinen mutta takanani itsekseen puhuva tyttö, Ilse häiritsi hieman keskittymistäni.

Olin iki onnellinen kun pääsin pois tyrmistä. Koska minulla ei ollut enempää tunteja, päätin syventyä yhteen harrastuksistan, nimittäin piirtämiseen. Avasin luonnoslehtiöni. Siellä oli kuvia metsän eläimistä, auringon noususta, kuutamo yöistä, taivaasta ja järvistä. Oli mukaan mahtunut myös jokunen piirros, arkielämän asioista ja sun muusta. Otin kynän käteeni ja aloin piirtämään, ensin paperille ilmestyi korvanlehti, sitten leuka, sitten silmä, otsa, nenä... Kun pääsin suuhun asti minulle alkoi hahmottua ketä olin alkanut piirtää. Damenia. Miksi eihän hän ollut, kuin joku kundi johon olin vahingossa törmännyt. Sitä paitsi hän oli minua kolme vanhempi, siis ei liian vanha minulle. Ei, en voi ajatella häntä sillä tavalla.

Toijotin paperia ja suutonta Damenia. Piirsin huulet ja mieleeni putkahti, miltä ne maistuisivat. Ei voi olla totta!! Minä joka en ole ikinä edes ollut kiinnostunut pojista, retkahdin ensimmäiseen tielle osuvaan. Rypistin piirrustukseni ja kaivaiduin sänkyyni, minun teki mieli itkeä.

Sitten muistin kirjeen jonka olin saanut tädiltäni. Kaivoin sen esiin, avasin ja ryhdyin lukemaan. 

"Toivottavasti sinulta liikenee aikaa kirjoittamiseen. Toivon todella että, olet löytänyt ystäviä ja sinulla on hauskaa. Tarvitsetko mitään? Voin kyllä lähettää sinulle jotakin pientä..."

Mietin että kirjottaisin tädille huomenna sillä, halusin nukkua... (haukotus)... Käperryin mukavasti peiton alle ja painuin Nukku-Matin kanssa Hyöhensaarille.