Seison Melodyn vuoteen vieressä hiljaisena. Hänen ansiotaan on, että minua ei erotettu. Melody ei halunnut, että minut erotetaan. Tai niin Mattheo sanoi minulle eilen... Repäisen luonnoslehtiöstä sivun ja kirjoitan siihen kiitoskirjeen. Paperin toiselle puolelle luonnostelen kuvan nukkuvasta Melodystä. Lasken paperin pöydälle ja juoksen ensimmäiselle tunnille.

 

Ensimmäinen oppitunti on pimeydenvoimilta suojautuminen. Istuudun luokan takaosaan Ilsen kanssa.

"Seuraavan kolmen oppitunnin aikana me kertaamme aikaisemmin opittua. Tänään me aloitamme mörön karkoitusloitsulla. Muistaako joku mikä sen nimi on?" opettaja puhua palpattaa luokan edessä. Piirtelen kirjaani hajamielisenä, kun Ilse viittaa vastaten opettajan kysymykseen:

"Naurretavus."

 

 

Asetumme jonoon. Muistelen ensimmäistä kertaa, kun tätä loitsua kokeiltiin mörköön. Silloin mörkö oli muuttunut punaiseen kaapuun pukeituneeksi Veronicaksi, joka puhui minulle ja kertoi tappaneensa tätini, Mattheon ja Ilsen.

On minun vuoroni. Tuijotan kiinteästi kaappia ja kohotan taikasauvani valmiiksi. Mörkö astuu esiin Melodyksi muuttuneena. Tuijotan Melodyä kauhuissani. Melody kaatuu ja hänen päänsä viereen ilmestyy verilammikko. Tiedän alitajunnassani, että tämä ei ole totta, mutta siltä se tuntuu.

"Naurettavuus!" opettaja lausahtaa ja Melodyn ruumis muuttuu pelleksi ja verilammikko kermavaahto piirakaksi.

"Neiti Winther..." professori aloittaa. Astun syrjään jonosta ja tiedän epäonnistuneeni. Ilse tulee luokseni ja tarttuu minua kädestä.

"Tule, tää pitää saada loppumaan", Ilse sanoo. Ja kiskoo minua kohti sairastupaa.

 

Melody istuu sängyssään ja pitää kädessään luonnoslehtiön paperiani. Ilse poistuu vähin äänin paikalta ja jättää meidät kahden kesken.

"Melody..." minä aloitan. Melody kääntää katseensa minuun ja nyökkää sängyn vieressä olevaa tuolia kohti. Istuudun tuolille kiitollisena.

"Sä tulit pyytämään anteeksi", Melody sanoo. Nyökkään ja ennen kuin ehdin sanoa mitään Melody jatkaa:

"Siinä tapauksessa sä saat anteeksi."

"Kuinka sä pystyt antamaan mulle anteeksi? Mä miltein tapoin sut ja nyt sä et pysty enää..." jätän lauseen riippumaan ilmaan ja vilkaisen Melodyn jalkoja.

"Lisa, mä oon ajatellu ja tullu siihen tulokseen, että se oli myös mun syytäni. Mä ärsytin sua, sulla oli oikeus suuttua mulle", Melody vastaa ja jatkaa:

"Ensi viikolla, joku erikoislääkäri tulee tutkimaan tota mun selkää", Melody lopettaa ja katsoo minua. Silmäkulmassani kimmeltää kyynel. Halaan Melodyä.

"Onko sulla muuten näitä sun piirrustuksias lisää?" Melody kysyy nostaen paperia, joka on hänen kädessään.

"Mul on kokonainen lehtiö niitä täynnä. Haluatko nähdä?" kysyn hymyillen. Melody nyökkää hymyillen. Sovimme, että tulen näyttämään lisää piirroksiani tuntien jälkeen.

 

Kiirehdin Suureen Saliin, sillä huomaan että on jo lounasaika. Olen helpottunut ja samalla kummastuneena ilahtanuy. Istuudun Korpinkynnen pöytään Ilsen viereen ja aloitan kanasalaattini syömisen.

"Miten meni?" Ilse kysyy. Ajattelen Melodyn tapaamista. Hänen katsettaan, jota miltein pystyisi kuvata lempeäksi. 

"Hyvin, hän antoi anteeksi", vastaan hymyillen. Jatkamme syömistä hiljaisuuden vallitessa. Hiljaisuus ei ole vaivaantunutta, vaan levollista ja rauhallista. Silmäilen salia uusin ilon kirkastamien silmien kautta. Toisessa päässä pöytäämme istuu Valancy Jiminsä kanssa. Hymyilen ja iloitsen heidän puolestaan. Olen iloinen, sillä minusta tuntuu että puolen maailman surut oli otetu pois hartoiltani. Olen saanut anteeksi.