Mitään ei voi mulle kertoo. Kaikki pitäis ite tajuta ja tietää ennestään. Mitkään sisäpiirin vitsit ei mulle aukee. Ei kukaan niitä selitä. Joten jään vaan katsomaan sitä kun muut nauraa. Mä seison taas vähän sivummalla ja kahen porukan välissä.

Mä jälleen kerran esitän et ei muiden käytös mua loukkaa. Vaik se satuttaa sisältä päin pala palalta murtaa. Se kovertaa tyhjää reikää jota mikään ei voi täyttää.

Muiden pilkat näyttävät menevän ohi korvien, mut oikeesti mä talletan niistä jokasen lauseen ja sanan palasen väliin mun korvien.

Sanat satuttaa. Ei kukaan tajua, mikä oikeesti henkisesti vahingoittaa. Mä seison ryhmässä mut oon ulkopuolella. Ei kukaan tajua, sitä kaikkea, mikä mieleen jää.

Mä jälleen kerran esitän et ei muiden käytös mua loukkaa. Vaik se satuttaa sisältä päin pala palalta murtaa. Se kovertaa tyhjää reikää jota mikään ei voi täyttää.

Ei mua kiusata tai edes syrjitä, mut joskus vaan tuntuu tältä. Tekis mieli huutaa ja sanoo vastaan. Mutta en uskalla olen varmaan siihen liian arka. Mä kummin kysyn nyt:

"Oletteko te mun kavereita?"

Sanat satuttaa. Ei kukaan tajua mikä oikeesti henkisesti vahingoittaa. Mä seison ryhmässä mut oon ulkopuolella. Ei kukaan tajua sitä kaikkea mitä mieleen jää.