Salaisuuksiin kahlittu

Osa 1. Kaapparit

 

 

Minulla monta salaisuutta, aivan liian monta. Yksi salaisuus on kuitenkin vaarallisin. Minä olen kaappari Yhteiskunnan mielestä se pikku rikollinen, joka kuitenkin auttaa ihmisiä, eläimiä ja etenkin lapsia. Minä kuulun kaappareihin ja olen ylpeä siitä. Kaapparit ovat hyvän asian puolella, me emme laske riskejen varaan kuten nykymaailman romahtamaisillaan oleva yhteiskunta. Me kaapparit kasvatamme joukkojamme ja kun aika on kypsä, rakennamme uuden yhteiskunnan, joka koostuu pelkästään vahvoista nuorista, jotka tekevät ja osaavat. Kaappareiksi meitä kutsutaan, mutta todellisuudessa me olemme tulevaisuus.

 

Nyt on voisi 2703 Elämme yhteiskunnassa, joka perustuu demokratiaan, ongelmiin ja typeriin ratkaisuihin. Kukaan ei kuultele lapsia, mutta sen sijaan me kuuntelemme aikuisia ja tarkkaan. Siksi viisivuotta sitten, isoveljeni perusti kaapparit. Silloin meitä oli ehkä kolmekymmentä kahdessa eri kaupaungissa, mutta nykyään meitä on yli 500 lasta ja nuorta, jotka ovat levittäytyneet kolmelle eri mantereella ja jopa yli seitsemään kymmeneen eri maahan. Meillä on oma koodikielemme, oma radiokanavamme ja omat johtajamme, jotka kokoontuvat kolme kertaa vuodessa yhteen, muodostaen oman pienen eduskuntamme. Me emme ole kuin yhteiskunta, vaan kuin yksi iso ryhmä, jolla on monta tarkkaan valittua johtajaa ja isoveljeni on yksi niistä.

 

Tänään on tämän vuoden ensimmäinen kokous, ja koska minä olen täytän tänään kolmetoista on minulla oikeus osallistua halutessani kokoukseen ja minhän haluan. Tämän kertainen kokouksemme tapahtuu hylätyssä asemarakennuksessa, vähän matkan päässä kotoamme. Aamu kahdeksalta olemme isoveljeni, Tobiaksen kanssa lähteneet matkaan, sillä meidän pitää kävelle tapaamispaikkaan.

 

Tobias on hyvin arvostettu henkilö kaappareiden keskuudessa, jopa ryhmämme nuorimmat tietävät kuka hän on. 17-vuotias poika, joka perusti kaapparit. Paljon hyvää me olemme saaneet aikaan ja paljon hyvää me tulemme vielä tekemään. Katson veljeni ja ajattelen, että kun viisitoistavuotiaana pääsen asettumaan ehdolle johtajaksi, minä todella haluan johtajaksi. Saavumme hylättyyn asemarakennukseen ja koputamme oveen. Kolme napakkaa ja kaksi pitkää koputusta. Oviaukosta työntyy ulos vaaleahiuksinen poika Lucas, joka virnistää iloisena huomatessaan Tobiaksen. Minulle hän iskee liioitellusti silmää ja kuiskaa korvaani:

"Vai on se tuleva kuningattaremme suvainnut saapua paikalle." Naurahdan hieman ja kävelen Tobiaksen perässä kohti asematunnelin suuta, jossa onkin paikalla jo osa johtajista. Kaikki nyökkäilevät Tobiakselle ja osa jopa hymyilee minulle. Leah, Kiinan johtajamme hymyilee minulle ja kävelee sitten Tobiaksen viereen.

 

Katselen muita paikalla olijoita ja katseeni kiinnittyy erääseen ehkä n. viisitoistavuotiaaseen tummatukkaiseen poikaan. Kävelen hänen luokseen ja kysyn englanniksi hänen nimeään.

"Mä osaan puhua suomeakin", poika sanoo ja kertoo nimensä olevan Sky. Sky hymyilee minulle ja kysyy nimeäni.

"Laura", vastaan, vaikka eihän se tietystikkään ole oikea nimeni. Kaikilla kaappareille on salanimet, jotka saa valita, kun kastetaan kaappariksi. Kun minut kastettiin otin nimekseni Laura äitini mukaan. Jossain takanamme kumahtaa kongi. Istuudumme sisään tuoduille tuoleille ja patjoille. Tobias alkaa puhua pienelle yleisölleen englanniksi, sillä omaa salakieltämme käytämme ainoastaan radioilla lähetetyissä viesteissä ja kirjelappusissa.

 

"Tänään on suuripäivä, koska kaappareiden johtajiin liittyy mukaan uusi nuori. Saanen esitellä Meksikon johtaja Sky", Tobias ilmoittaa varmalla äänellään. Hymyilen Skylle, joka nousee seisomaan.

Äkkiä koko rakennuksen täyttää huuto:

"Pollarit on tulossa!! Kaikki pakotunneliin!" Se oli totta, sillä pystyin erottamaan sireenien ulvontaa rakennuksen ulkopuolelta. Kaikki ympärillä istuvat ryntäävät ylös ja juoksevat kohti rakennuksen alapuolella olevaa tunneliverkostoa. Tobias! Missä Tobias on? Hätäännyn, sillä huomaan Tobiaksen kadonneen. Hän ei ole enää Leahin kanssa. On vain ajan kysymy milloin poliisit saapuvat. Oletan velejni ehtineen tunneleihin ja juoksen muiden mukana kohti tunnelin suuaukkoa.

 

Tunnen kuinka voimakas käsi tarttuu minuun ja painaan jotain makealta tuoksuvaa suulleni. Koetan potkia itseäni vapaaksi, mutta jalkani lamaantuvat ja näkökenttäni sumenee. Minut lasketaan, jonkin kovan alustan päälle. Menetän tajuntani.