Vuosivaihtui ja niin kääntyi myös uusi sivu elämässäni. Sivu jonka reunat oli piirelty täyteen sydämiä ja kukkasia. Sen sivun välistä putosi lattialle kuihtunut ruusu, joka kertoi siitä päivästä enemmän kuin ne tuhat sanaa jotka oli kirjoitettu elämäni ruusuisimmalle sivulle.

 

Joulutanssiaiset menivät jo, mutta silti seison Tylypahkan parvekkeella pukeutuneena vaalean siniseen mekkooni. Silitän mekkoni pitkää helmaa. Silkki liukuu sulavasti sormieni alla, kun kuljetan kättäni pitkin mekkoa. Pystyn vieläkin kuulemaan korvissani sen musiikin joka raikaisi tanssiaisissa. Otan pari tanssiaskelta ja pyörähtelen yksinäni parvekkaalla. Kohotan käsivarteni kohti taivasta ja tunnen itseni kuningattareksi. Annan tuulen henkäyksien puhaltaa avoimeen niskaani ja sallin kuvitteellisen kavaljeerin tarttua käteeni, suudella silkkihansikastani. Nojaan parvekkeen kaiteeseen ja nautin. Kaikesta, silkin tunnusta ihoani vasten, pimenevän illan hiljaisuudesta ja maagisuudesta joka täyttää tämän illan.

 

"Hei kaunokainen", kuuluu kuiskaus vierestäni. Käännän katseeni ja näen Mattheon vieressäni. Nojaudun Mattheon rintaa vasten ja pystyn kuulemaan hänen sydämmen lyöntinsä. Tunnen itseni paljon vanhemmaksi, kypsäksi. Mattheo sipaisee nutturasta kasvoilleni karanneen sortuvan korvani taakse. Käännyn katsomaan Mattheota kasvoihin. Katseemme kohtaavat ja saan taas tilaisuuden nauttia pojan sinisten silmien ihailevasta katseesta.

"Minä..." kuiskaan. Matthel painaa sormen huulilleen.

"Shh."Hymyilen Mattheonille ja hän laskee käteni vyötärölleni. Se tuntuu hyvältä. Painaudun lähemmäs Mattheota ja kierrän käteni hän vyötärölleen. Seisomme hiljaa paikoillaan, kumpikaan ei halua rikkoa hiljaisuutta. Parvekkeen vieressä kasvaa kynnöksessä myöhäisruusuja. Mattheo taittaa niistä yhden ja laittaa korvani taakse.

"Minun joululahjani sinulle" hän kuiskaa ja virnistää hieman.

"Anteeksi myöhästyminen." Kosketan hellästi toisella kädelläni ruusua ja sitten Mattheon poskea. Hymyilen hänelle. Otan hänen kätensä ja painan sen sydämmeni kohdalle.

"On minullakin sinulle jotain" kuiskaan ja painan huuleni hänen huulillensa. Suudelma on arka, vain hento sipaisu. Mattheo älähtää hieman ja suutelee minua lujemmin, kiihkeämmin. Vastaan suudelmaan joka maistuu ihanalta. Siinä on ripaus merta ja häivähdys ensirakkautta. En tiedä kuinka kauan suutelen häntä, mutta se tuntuu hyvältä.

 

Irrottaudun Mattheon otteesta. Hymyilen hänelle ja huomaan hänen silmissään taas sen vilahduksen hänen salaisuudestaan. Suutelen häntä uudestaan. Tällä kertaa kiivaammin ja varmemmin. Minä en ole enää epävarma yksitoistavuotias pikkutyttö, vaan nainen, jonka katseessa loistaa onni ja rakkaus. Suutelen Mattheota. Haluan karkottaan sen vaarallisen tumman sävyn hänen silmistään.

"Lisa... Tehdäänkö me oikein?" Mattheo kysyy.

"Joo. Kyllä me tehdään" vastaan.

 

Ilotulistukset alkavat paukkua ympärillämme. Nojaan Mattheon rintaa ja toivon, että äitini on rakastanut isääni joskus tällä tavoin, kuin minä nyt Mattheota. Yksinäinen kyynel vierähtää silmäkulmaani ja käännyn kuiskaamaan Mattheon korvaan:

"Hyvää Uutta Vuotta Mattheo." Mattheo pyyhkäisee kyyneleeni pois ja vastaa:

"Hyvää Uutta Vuotta Lisa."