Tähti merkki tarinassa merkitsee näkökulma vaihdosta!

*Mattheo*

Katson Lisan mustaa kaunista tukkaa, hänen vihreitä maagisia silmiään. Voi Lisa... Minun tekisi mieli vain nostaa tytön hiukset pois hänen kasvoiltaan ja suudella hänen räikeän punaiseksi maalattuja huuliaan. Tyttöni on taas muuttunut.

Auringo värjää huoneeni piirroksia täynnä olevat seinät kultaisiksi. Lisa kääntyy katsomaan minua. Tuo katse. Kaikkien näiden vuosien jälkeen se pysäyttää ajan, kadottaa ympärillä hälisevät ihmiset ja kahlitsee minut paikoilleen kävelemään kohti sen omistajaa. Paitsi, että nyt täällä ei ole ympärillä häliseviä ihmisiä. On vain minä ja Lisa.

Kävelen Lisan taakse ja asetan käteni tytön vyötärölle. Tyttö tuoksuu niin hyvältä. Upotan käteni vihreä silmäsen hiuksiin ja hengitän tytön tuoksua. Hieman minttua, salviaa ja jotain muuta... Lisa nojautuu rintaani vasten. Silitän tytön rannetta hiljaa, kun Lisa puhuu:

"Matth, kai me nähdään sitten jouluna?"

 

*

 

Kyyneleet pyrkivät silmiini, kun olen kysynyt kysymyksen Mattheolta. En näkisi häntä puoleen vuoteen, sillä Mattheo olisi sairaan äitinsä luona. Mustat ohuet juovat valuvat poskilla, en välitä levinneistä meikeistä. Voi miksi ikinä aloinkaan meikata?! Melody. Eih... en ikinä meikkaa! Tajuan, että Mattheo ei ole vastannut vielä mitään minulle, avaan hiljaa pojan paidan ylimmän napin. Mattheo katsoo minua ja mumisee:

"Joo. Me nähdään."

 

Liutan sormeni pojan kaulaan ja suutelen häntä. Otetaanpa sitten koko ilo irti tästä illasta.

 

*

 

Lisan huulet omiani vasten... Astun askeleen taakeseppäin. Lisa kohottaa katseensa.

"Saitko jo tarpeeksi?"

Katson tyttöä. Lisalla on päällään ohut valkoinen toppi ja frakku sortsit, korviinsa hän on ripustanut suuret pyöreät korvakorut. Hymyilen hieman. Tämän minä haluan muistaa.

"Eihän sinusta saa koskaan tarpeeksi, mutta minulla olisi jotain parempaa", sanon ja vinkkaan tytölle leikkisästi silmää. Lisa nauraa ja yhtyy mukaan leikkiin:

"Jaa niin mitä?" hän kysyy ja istuutuu sängylleni kissamaisen veikeästi. Ojennan käteni tytölle ja tämä tarttuu siihen rohkeasti.

 

*

 

Mattheo kuljettaa minua syvemmälle metsään. Sateen jäljiltä metsä tuoksuu raikkaalta. Kävelemme pienellä, puoliksi unohdetulla polulla, joka näyttää jatkuvan loputtomiin metsän salaperäiseen siimekseen. Äkkiä Mattheo pysähtyy ja minä miltein kaadun törmätessään häneen.

"Hupsis kaunottareni. Perillä ollaan", poika sanoo, kun otan hänen käsivarrestaan tukea. Katson ympärilleni. Eihän täällä ole mitään? Edessämme seisoo yksi puu, jonka takana avautuu aukio...

Mattheo huokaisee ja sanoo:

"Sulje silmäsi."

 

Teen työtä käskettynä ja tunnen, kuinka poika kaappaa minut syliinsä. Hetken kuluttua minut lasketaan varovasti johonkin pehmeälle. Avaan varovasti silmäni kunhan olen ensin odottanut muutaman minuutin nauttien hiljaisuudesta ja auringon lämmöstä, joka leikittelee ihollani. Mattheo seisoo vähän päässä toisessa kädessään piirrosvihko.

"Stop! Älä avaa vielä niitä silmiäsi, kaunotar."

 

Suljen silmäni ja hymyilen hieman. Sama vanha Mattheo. Juuri tätä minä rakastan.

 

"Nyt voit avata silmäsi", poika huomauttaa.

"Saanko katsoa?" kysyn.

"Se vaatii vielä hieman varjostusta yhdestä kohtaa", Mattheo vastaa minulle hymyillen. Huokaan ja kohautan harteitani. Pilkunviilaajat.

 

*

 

Varjostan Lisan kasvoja paperille. Jokaiselle kynän vedolla tunnen itseni varmemmaksi ja onnellisemmaksi. Aurinko paistaa enää hetken. En ole näyttänyt tätä puumajaa kenellekkään sen jälkeen, kun toin sinne Melodyn sinne ennen kuin hän lähti jenkkeihin. Tämä on oma salainen paikkani. Lähimmät naapurini ja heidän lapsensa ovat unohtaneet tämän paikan, olen vallannut sen kokonaan itselleni. Nostan katseeni takaisin Lisaan, joka makaa vanhan tilkkutäkin peittämällä patjalla. Tyttö on niin kaunis.

 

*

 

Hymyilen Mattheolle, joka istutuu viereeni. Nojaan Mattheon olkaapäähän.

"Huomenna sinä olet Tylypahkassa", poika huomauttaa hiljaisuuden rikkoakseen.

"Niin..", vastaan ja käännyn katsomaan Mattheota syvälle silmiin.

"Oletko sä ikinä kaivartanut nimikirjaimisias mihinkään?" kysyn hiljaa. Poika nyökkää ja osoittaa puumajan seinää.

"Mattheo E." kirjaimet on kaiverrettu syvälle puuhun. Hymyilen hieman ja kysyn:

"Sattuuko sulle olemaan täällä linkkuveistä?" Mattheo naurahtaa ja ottaa esille puukon, joka lojuu majan toisessa nurkassa olevalla hieman rikkinäisellä pöydällä.

"Kelpaako tämä?" poika kysyy. Nyökkään.

 

*

 

Kaiversin tuon nimen 8 vuotta sitten. Lisa ottaa minulta puukon ja kaivertaa oman nimensä omani viereen.

"Mattheo E.

Lisa W." Teksti komeilee nyt puumajan seinässä. Lisa hymyilee ja huomauttaa:

"We. Sukunimemme muodostavat sanan me." Hymähdän ja nyökkään hymyillen. Astun tytön luokse ja tartun häntä kädestä. Lisa nousee seisomaan ja kuiskaa korvaani:

 

"Our love was bron under the Fireworks. Ilsehän voisi kirjoittaa seuraavaksi kappaleen nimeltään We."