Kuulen jonkun rasahtavan. Käännyn ympäri ja näen kuinka Mattheo astuu esiin puiden varjoista.

"Tiiät sä mitä Melodylle on nyt käyny?" Mattheo kysyy. Säpäsähdän hieman hänen ääntään. Se on kylmä ja viileä. Lasken katseni maahan ja kuiskaan:

"Kuinka voisin olla tietämättä? Kaikki on mun syytä."

"Melody ei pysty enää kävelee." Katson Mattheota kauhuissani. Olenko minä riistänyt ihmiseltä kävelykyvyn? Hartiani lysähtävät alas ja kysyn:

"Kuinka se on mahdollista?" Matteho kävelee viereeni ja istuutuu.

"Lisa, tajuutko sä mitä sä oot tehnyt? Melody miltein kuoli ja nyt, sen hermosto on vaurioitau niin, että se ei enää ikinä kävele", Mattheo sanoo, tarttuu minua kädestä ja katsoo minua silmiin. Mattehon silmät ovat tumman siniset, liian tummat. Avaan suuni, mutta en pysty puhumaan. Tuntuu kuin olisin vain kävelevä kone, sill en pysty enää ajatteleman selkeästi. Kumarrun Mattheota kohti ja suutelen häntä. Kyyneleet tulvahtavat silmistäni. Työnnän sormeni Mattheon hiuksiin ja suutelen häntä lujemmin. Haluan karkoittaa mielestäni pois Melodyn ja suutelemalla pystyn tekemään niin.

 

"Lisa", Mattheo kuiskaa yhä ahnaammiksi käyvien suudelmien lomassa.

"Mitä?" kuiskaan Mattheon korvaan. Mattheo irrottautuu minusta ja katsoo minua silmiin:

"Miten sinä pystyt tekemään tätä, sen jälkeen kun tiedät riistäneesi Melodyltä mahdollisuuden kävelle ja miltein mahdollisuuden elää?" Mattheon sanat painautuvat tajuntaani ja annan katseen laskeutua alas maahan. Alan puhua hiljaa:

"Ai mitenkö mä pystyn tähän? Helposti. Koska tämä ainut tapa jolla mä saan karkotettuu ajatukseni pois mielestäni. Mä en tiiä enää mitään. Mattheo, mä miltein murhasin ihmisen." Mattheo katsoo minua hiljaa ja vastaa sitten:

"Lisa, Lisa, Lisa..." Hän kumartuu puoleeni ja painaa kädet kasvoilleni.

"Sä et ole murhaaja. Ja miten ikinä kävikin, sä tuut olemaan aina mun", Matteho sanoo ja kuin sinetöidäkseen lupauksensa hän suutelee minua. Ensin suutelee niskaani, sitten kaulaani ja lopulta hän suutelee huuliani. Nousen ylös seisomaan ja vedän kaavun pääni yli. Hymyilen Mattheolle veikeästi ja kysyn:

"Haluaisitkos sinä mennä uimaan?" Mattheo naurahtaa ja kaappaa minut syliini. Tunnen hyvän olon leviämän joka puolelle kehoani. Aivan veden ääressä Mattheo laskee minut alas. Kahlaan veteen ja sukellan pinnan alle.

 

Vesi on viileää ja se välkehtii hopeisena myöhässä syyskuun illassa. Sukellan Mattheon luokse ja poljen vettä paikoillani. Ilta-aurinko paistaa vielä ja se heittää leikkisät varjot Mattheon kasvoille. Kiedon käteni Mattehon ympärille. Keinumme hiljaa, nosteen kannatellessa meitä. Vesi liplattaa hiljaa, mutta muuten on täysin hiljaista.

"Lisa", Mattheo aloittaa. Nostan sormeni Mattheon huulille ja kuuntelen hiljaisuutta. Nousen vedestä, vettä valuvana. Pyörähdän ympäri ja roiskutan vahingossa vettä hiuksistani Mattheon kasvoille. Hymyilen Mattheolle ja suutelen häntä uudestaab ja uudestaan. Valkoinen aluspaitani on muuttunut läpi kuultavaksi. Lehahdan punaiseksi. Mattheo vaan nauraa ja kaappaa minutsyliinsä. Kuljemme käsi kädessä pois metsästä. Tänä yönä nukahdan hyvillä mielin, ajattelen. Käperryn sänkyyni ja kiskon peiton nenääni asti. Juuri, kun olen nukahtamassa huomaan Melodyn tyhjän sängyn ja kaikki palautuu taas mieleeni, kirkkaana ja selkeänä.