"Rakas päiväkirja, nyt on mennyt vuorokausi siitä kun olin Tylyahossa Damenin kanssa. Mutta siis, tänään huomasin asian joka sai "savun" nousemaan korvistani.

Olin tulossa muodonmuutoksien tunnilta kun näin Damenin. Hänen takanaan oli kuitenkin se mikä suututti minua, nimittäin Veronica. Koko Tylypahkan suosituin ja kaunein tyttö. Tyttö joka oli sulattanut lähes kaikkien koulun poikien sydämet yhdellä hiusten heilautuksella ja merkitsevällä katseella. Hän oli tyttö joka vilkuili Damenia, Minun Damenia. Ja eniten minua hämmästytti se, että Damen vilkuili Veronicaa, erityisesti hänen ehkä vähän turhankin syvää kaulu aukkoaan. Yritin tervehtiä Damenia. Ei vastausta. Nyt huomasin Damenin katsovan Veronicaa enemmän tai vähämmän halukkaan näköisenä. Päässäni kuohahti. Mitä?! Enkö minä muka merkinnyt hänelle mitään?

 

Tunsin vihan ja mustasukkaisuuden kohisevan päässäni, kun kävelin Damenin luo ja läimäytin häntä kasvoihin. Joo. En tiedä miksi tein niin mutta teimpähän kumminkin. Toijotin Damenia silmiin jä käännyin ympäri letit heilahtaen. Juoksin suoraa päätä tyttöjen vessaan itkemään. Joten päiväkirja tälläistä tänään..."

"Lisa, me myöhästytään seuraavalta tunnilta"

"No joo joo", mutisin. Kuivasin kyyneleen, avasin vessan oven ja kysyin Ilseltä:

"Mikä tunti?"

"Taikajuomien tupla" kuului vastaus.

 

Huokasin ja lähdin raahustamaan tunnille. Taikajuomantunnilla en pystynyt keskittymään tehtävänantoon kunnolla ja sähläsin tietysti kaiken.

"Kymmen pistettä pois Korpinkynneltä ja siivoa tuo sotku" huomautti Kalkkaros, kun olin onnistunut kaatamaan taikajuomani lattialle. Mutisin jotakin sen suuntaista kun kyllä professori. Puristin rättiä kädessäni. Ajatukseni kaartelivat Damenissa. Miksi en ollut tajunnut aijemmin sitä. Hän ei todellakaan välitä minusta. Olen hänelle vain yksi helppo valloituskohde.

 

Olin iki onnellinen kun tunnit loppuivat. Ryntäsin suoraa päätä kirjastoon. Nyt tarvitsisin jotakin oikein pitkää opusta luettavakseni. Valitsin kirjahyllystä kirjan Historian taikakaudet ja syvennyin siihen. En huomannut kun Ilse käveli luokseni.

"Damen on typerys. Eihän se ollu ihastunu suhun tippaakaan" Ilse sanoi. Käännähdin ympäri ja huokasin:

"Niin. Ei ollut."

"Hyvä. Sitten sun täytyy vain unohtaa hänet". Katsoin Ilseä ihmeissäni. Noinko kevyesti hän otti asiat. Vai ottiko?

"Joo. Unohtaa. Sehän on helppoa", virkoin lopulta. Ilse hymyili minulle rohkaisevasti.

"Kirjotetaanko se pimeyden voimilta suojautumisen essee yhdessä?" Ilse kysyi. Nyökkäsin vastaukseksi.

 

Unohduimme kirjastoon. Tajusimme lähteä pois vasta sitten, kun kello näytti kymmentä. Olin iloinen ja surullinen. Olin saanut tosiystävän Ilsen ja kokenut miltä tuntuu kun on itse ihastunut, mutta ihastuksen kohde ei vastaa tunteisiin.