Istun sängynlaidallani ja nojaan sängynpylvääseen silmät kiinni. Ikävä nakertaa taas sisälläni pientä palaa itselleen. Mattheo, please tule jo takaisin.

"Buum!", Ilsen ääni herättää minut mietteistäni. Räväytän silmäni auki ja näen ystäväni istumassa vastapäätä minua omalla sängyllään... En voi edelleenkään käsittää, että tuo suuri silmäinen keijukainen on raskaana. Vaikka Ilsellä onkin jo kaapunsa alta erottuva kohouma, jonka päälle hän on laskenut punaiseksi lakatut kyntensä.

"Sinähän olet tänään hiljainen. Mistä lähtien sinä et ole tullut tuntien jälkeen ystäviesi luo?" ystäväni huomauttaa ja ottaa käteensä keskeneräisen ompelutyönsä.

"Mistä lähtien sinä olet alkanut kutoa?" heitän takaisin ja tarkastelen valkoista pehmeää villalankakerää Ilsen jalkojen juurella. Vastaukseksi kysymykseeni saan minua moittivan katseen ja virallisesti ilmoituksen:

"Kolme sanaa. Minusta tulee äiti." Pyöräytän hieman silmiäni ja Ilse repeää nauruun.

"En kyllä pysty kuvittelemaan itseäni 6 lapsen äitinä, joka touhottaa esiliina edessä, että jokos se pikku veikka on ehtinyt oksentaa sinne keittiön lattialle ja Ann ehtinyt rikkoa kaikki vaatteensa", Ilse huomauttaa sukkapuikkojen kilahtelessa toisiaan vasten. Irvistän mielikuvalle ja vastaan:

"Ei. Sinä saat yhden ihanan lapsen, kauniin pikkutytön ja elätte ilman huolia elämänne..."

"Missä? Täälläkö?" Ilse kysyy. Niin... tulevaisuus on välillä niin pelottava. En tiedä itsekään mitä teen koulun jälkeen.

"Voithan sinä päästä opettajaksi! Olet järkevä ja järjestelmällinen, nykyään", huomatan. Ilse kohauttaa olkiaan ja mutisee:

"Joo... kyllästyin sotkuun. Siivoaminen on helpottavaa ja se tunne, kun kaikki on kunnossa ja ehjänä on ihana." Kaivan esiin päiväkirjani ja alan kirjoittamaan, sillä aikaa, kun Ilse kutoo pientä villamyssyä.

 

"Kuudes vuosi... ja kohta tätäkin on käyty on puoli vuotta. Syksy on jo pitkällä ja teatterikerhossakin on nykyään oikeasti rentouttavaa, kiitos herra Groun. Dok vain tuntuu tarkelleen minkälaisen näytelmän haluaa ja minä vain myötäilen häntä ujuttaen väliin aina joskus oman ideani.

 

Mutta marraskuu lähestyy... Olen ainoastaan onnistunut sotkemaan Emilyn ja minun välini... toisaalta saatoin Emilyn ja Leon yhteen. He ovat suloinen pari. Leo on kultainen poika, vaikka välillä vähän vakavan pelottava. Vaikka, eikös meissä kaikissa ole puolta?

Kaipaan Mattheota, joka tuntuu vastavaan kirjeisiinikin niin hitaasti. Ainoastaan koulunkäynti tuntuu vievän ajatuksiani muualle. Tänäänkin sattui hauska vahinko, kun yksi Rohkelikoista onnistui räjäyttää puolet luokasta ja toisen opettajan kulmakarvoista. Eikä kukaan kehdannut ilmoittaa toisen kulmakarvan puuttumisesta, pidättelimme vain naurua koko loppu tunnin.

Mutta mitään erikoista ei onneksi ole tapahtunut... Pitäisi saada sovittua Emilyn kanssa, mutta se tyttö vältteleee minua kuin ruttoa..." Suljen päiväkirjani ja suljen silmäni. Minua väsyttää...

 

"Herätys", Melody sanoo ja napsauttaa sormiaan. Räpyttelen silmäni auki... mitä nyt..?

"Täällä olisi joku, joka haluaisi jutella sinun kanssasi", minulle ilmoitetaan. Hymyilen varovasti Emilylle, kun tämä astuu Melodyn takaa esiin.

"Moi", Emily aloittaa ja haroo sormillaan sotkuista tukkaansa.

"Moi. Sä halusit puhua mulle", vastaan ja sormeilen itsekkin hiuksia.

"Mä jätän teidät nyt näpräämään hiuksianne ja häivyn sinne numerologian tunnille. Morjens!" Melody sanoo ja jättää meidät keskenään. Vilkaisen Ilseä, joka teenskentelee keskittyvänsä vain kutomiseen.

"Joo... mä oon pahoillaan tästä mykkäkoulusta", Emily sanoo ja istuutuu viereeni. Punatukkainen nojaa minuun.

"Mun pitäis olla pahoillaan", huomatan hiljaa ja kiedon käteni tytön ympärille.

"Eli ollaanko me nyt sujut?"

Nyökkään vastaukseksi.

"Hyvä! Sä saat sitten auttaa mua selvittää tän mun tukan!" Emily ilmoittaa ja harja lentää meidän luokse. Nauran ja otan harjan käteen.