Aamu valkenee kirkkaana. Räpyttelen hiljaa silmiäni ja tuijottelen Korpinkynnen katossa leijuvaa tähtitaivasta, joka on vielä aamu-usvansa peitossa. Kuulen pienen tiun helinää jostain kaukaa ja vaimeita hyvän joulun toivotuksia. Tosiaan... nyt on joulu. Hymy nousee kasvoilleni, kun kipuan alas sängystäni ja liihotan oleskeluhuoneeseen.

 

"Hyvää joulua", Ilse toivottaa minulle nojatuolinsa pohjalta. Nyökkään hänelle ja silmäilen kuusen alla olevaa lahjakasaa... ei yhtäkään Mattheolta. Hartiani lysähtävät alas ja käännyn ympäri pettyneenä. Kuinka hän saattoi unohtaa? Rojahdan istumaan Ilseä vastapäätä sohvalle.

"En saanut yhtäkään Mattheolta", huokaan ja katson lahjapinoani. Yksi kaikilta tytöiltä, yksi somasti paketoitu paketti isältä, Abigail isän vaimo on varmaankin paketoinu sen ja yksi pieni paketti Ilseltä. Jopa tätini on lähettänyt levyn itsetehtyä suklaata ja joulukortin.

 

Ilse kohottautuu istumaan tietävä hymy kasvoillaan. Katson häntä kysyvästi.

"Nyt et sano, että ulkona odottaa vuorellenin lahjoja Mattheolta, että ne eivät vain mahtuneet kuusen luo", sanon ja tuhahdan. Eihän se olisi mahdollista...?

"Ei ulkona, mutta Suuressa Salissa on kuulemman jotain, mikä on näkemisen arvoista", Ilse huomattaa ja ristii kätensä vatsansa päälle. Kohotan kulmiani hämmästyneenä.

"Mitä siellä on sitten?" kysyn ihmeissäni.

"En kerro. Mene itse katsomaa!"

 

Riennän ohuessa yöpaidassani ja silkkiaamutakissani pitkin koulun kylmiä käytäviä. Varpaitani palelee ja tajuan unohtaneeni panna edes sukkia jalkaani. Pamautan salin ovet auki. Ihan vielä ei ole aamiaisaika ja jouluaamiainen sitä paitsi on muutenkin aina tunnin myöhemmin... Joulukoristeiden ja lumivalkoisten kuusten keskellä seisoo tuttu poika syvän sinisten silmiensä kanssa.

"Mattheo!!" kiljaisen riemastuneena juosten opettajien pöydän eteen ja kiepsahtaen poikaystäväni kaulaan. Tämä on ehdottomasti paras joululahja ikinä.

 

Kävelemme Mattheon kanssa yhdessä ympäri käytäviä. Nojaan poikaan ja lämmin tunne rinnassani jatkaa kasvamistaan. Nyt on joulu. Ympärillämme välillä liikkuva utuinen väkimassa ei kiinnosta minua yhtään. Näen vain Mattheon. Luoja, poika on kasvanut puolessa puolessa... en näe enää söpöä ryppyä pojan otsassa, tämän ilmeisesti miettiessä jotain. Siniset silmät eivät ole enää pojan tapaan kirkkaat, vaan ne ovat tummemman siniset. Miksi huomaan kaiken tuon vasta nyt? Ei puoli vuotta sitten Mattheon leuka ollut noin vahva piirteinen... Vai oliko? Onko rakkaus sittenkin sokaissut minut ja nyt vasta olen herännyt todellisuuteen?

 

Puristan pojan kättä, kun kuljemme aamiaiselle. Sen jälkeen pakenemme ulos lumisateeseen, vaikka pakkanen saakin poskemme punoittamaan ja henkityksen höyryämään. Lumihiutale on takertunut silmäripseeni ja räpyttelen sen pois... hiljaisuus on vallannut metsänreunan. Valkoista tähtisadetta leijailee alas taivaalta ja ajattelen kaikkia niitä eläinraukkoja, jotka eivät saa tänään kunnon jouluillallista. Jotka tärisevät kylmästå ja palelevat koloissaan...

"Mattheo, minäaion toimia kerrankin joulutonttuna."

 

Käymme koulun riistanvartialla pyytämässä tältä muutaman olkilyhteen ja siemeniä. Keittiöstä saamme muuta syötävää muille eläimille... on jo päivä, kun pääsemme tarpomaan metsän keskellä. Taikasauvojen avulla pistämme olkilyhteen leijumaan luminen metsä taustanaan ja roudan kylmettämään maahan sirottelemme loput herkuistamme.

 

Astun askeleen taakseppäin ja jään ihailemaan jälkiämme. Ei kestä kuin hetki, kun joku pieni lintu istahtaa olkilyhteelle. Se katsoo meitä hetken ja sirkuttaa sitten jotakin. Seisomme Mattheon kanssa paikoillaan, vaikka minua ainakin paleltaa jo sormenpäistä.

 

Linnun laulun ansiosta paikka on kohta täynnä ruokailijoita. Kymmenet pienet linnut istuvat läheisissä puissa ja rohkeimmat katselevat meitä ystävällisesti. Lintujen lisäksi paikalle on eksynyt muutama talviturkkinen orava ja jopa yksi punaruskea kettu. Otan käteeni pienen pähkinän ja kyykistyen polvilleni lumeen. Tarjoan sitä puoliksi sokealle oravalla, jonka toinen silmä on vaurioitunut. Orava tarkastelee pähkinää ja varovarosti se kipittää luokseni. Se tarttuu pähkinään pienillä hampaillaan ja nyökkää ikäänkuin kiitokseksi.

 

Tunnen jonkun ison ja tumman olevan takanani. Tunnistan Varsan ja silitän sitä. Nyt jo aikuiseksi kasvanut theastrelini äännähtää jotain, mikä kuullostaa miltein hevoselta.

"Hyvää joulua Varsa", kuiskaan sille ja painan pääni sen kupeeseen.

"Nyt jos vain pystyisin piirtämään teidät", Mattheo huomauttaa ja tuijottaa minua kiinteästi. Ensimmäistä kertaa tunnen itseni epämukavaksi pojan katseen alla. Vain silmänräpäytyksen ajan.

"No talletat tämän muiston mieleesi", vastaan ja hymyilen jälleen.

"Niin... mutta jos pystyisin saamaan omakseni jotain näin kaunista, se olisi jotain", Mattheo sanoo lopulta. Nyökkään hitaasti ja yksi silmäinen orava tarkkailee jokaista liikkettämme hiljaa sivusta.

Poika avaa suunsa sanoakeen jotain, mutta sulkee sen sitten aivan kuin ei pystyisi sanomaan mitään...

 

Mattheo ojentaa kätensä minulle ja tartun siihen kylmillä sormillani. Sormemme ovat lomittain, kun Mattheo kohottaa kättäni ja suutelee sitä. Kylmyys häviää saman tie sormenpäistäni. Astun askeleen eteenpäin lumessa, kunnes olen aivan pojan edessä. Suljen silmäni ja kuumat huulemme löytävät tottumuksesta toisemme. Väristykset kulkevat selkärangassani. Minun tekee vain seistä jouluaattona ulkona pakkasessa suutelemassa rakastamaani poikaa.

"Hyvää joulua Lisa."

Hyvää joulua."